Genetic Marker

Home ] Up ]              



 
      

Kuulin kyseisestä tutkimuksesta, keväällä 1999.

Tutkijat, Anita M. Oberbauer, Ph.D  ja Dr. Thomas Famula,
olivat olleet luennoimassa aiheesta Uudessa-Seelannissa ja sain luentomateriaalia Emailina sekä kehoituksen osallistua tutkimukseen.

Belgianpaimenkoiria kasvattava tuttavani oli ollut ko. tutkijoiden luennolla kotimaassaan ja tietäen kiinnostukseni
epilepsiaan ym. koiria kiusaaviin vaivoihin ja
yrityksiini löytää ratkaisuja, varsinkin epilepsian saloihin,
hän otti minuun yhteyttä.

Toki, kyseisen tutkimuksen alkulähde, kohtaus koirien  kartoitus, on tehty USA:ssa Tervuereneille jo 1986.

Syksyllä 1999, olin yhteydessä USA:n Californian yliopistoon,

tutkija Mrs Oberbaueriin ja siitä sitten kaikki alkoi.

Olen lähettänyt koiristani, kasvateistani ja suurimmasta osasta, jalostukseen käyttämiäni koiria, DNA näytteitä yht.
05.11.2006 mennessä 153 kpl.
Näytteistä on tarkoitus etsiä geeniä, joka on mahdollisesti virheellinen ja aiheuttaa epilepsiaa.
Tarkoituksena on kehittää testi, jonka avulla mm. epilepsia perimä/epilepsian kanto ko. koiralla, olisi helppo testata kehitetyn testin avulla.

Lähetän näytteitä, sekä terveistä, että sairaista yksilöistä, suvuittain, sekä tarkan selvityksen koiran terveydentilasta,
sekä tiedossani olevat sairaudet sukulaisista.
Päivitän tietoja USA:n sen mukaan, kuinka koirat voivat ja niiden elämää seurataan " kehdosta - hautaan ".

Testejä on lähetetty kaikista Groenendael-linjoistani.
Tervujen osalta Haloween de la Clairiere aux Louves,
on kantanarttuni.
Hänen lapsistaan ja lapsenlapsistaan, sekä lastenlastenlapsistaan jne. testit ovat lähteneet miltei kaikista.

Kyseinen tutkimus sitoo Minut ja koiran omistajan tutkimukseen,
siis koko koiran elinajaksi ( tai kunnes tutkimus valmistuu ) ja vaatii EHDOTONTA rehellisyyttä epilepsian suhteen.

Maksan omalta osaltamme, Black Master's koirien testien oton, lähetyskulut ja yhteydenpidon Californiaan, joten pyrin todellakin auttamaan rotuani, mikä on minulle rakas, enkä vaadi muita tekemään jotain - Minä teen !

Rakkaudesta Rotuun

Ritva Salmi

Dr .Famula, Kalifornia University. Fits in Tervuerens in USA , Tervueren News Tales magazine in June / July 1996,
From 1024 dogs, 172 have seizure
( 24= one fits, 63 = 2-5 fits, 85 = 5 or more fits )  
16,8 %
Dr. Famulan tutkimus, Kalifornian Yliopistossa USA:ssa, Tervuereneista.
Tulokset on julkaistu Tervueren News Tales -lehdessä Kesä / Heinä 1996.
Kasvattaja kyselyyn vastasi 1024 koiran omistajaa,  koirista kohtauksia   sai 172 koiraa
( 24= yksi kohtaus, 63 = 2-5 kohtausta, 85 = 5 kohtausta ) 16,8 %
ARTIKKELIT BPK-lehti 5/96 ja 3/98.

Tietoa tutkimuksesta  http://cgap.ucdavis.edu/