Lämmönsäätely

 

Home ]

TIETOA   LÄMMÖNSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN HÄIRIÖSTÄ

Pepin kohtaukset alkoivat sen ollessa noin 1-vuotias. Ensimmäinen kohtaus tuli koiran nähdessä lampaita. Peppi horjui kuin juopunut, mutta ei missään vaiheessa kouristellut tai menettänyt tajuntaansa. Viilensimme koiran viemällä sen järveen (luulin kyseessä olevan lämpöhalvau) ja pian se normalisoitui.

Tämän jälkeen kohtauksia alkoi tulla aina kun treenasimme tottista jo 1-2 min treenaamisen jälkeen ja melko pian treenaaminen jäikin aika vähiin.

Pepin ollessa noin 5-vuotias se päätettiin steriloida, mutta koska sydämestä kuului sivuääni halusin, että koira tutkitaan ennen sitä perusteellisesti, ettei se kuole leikkauspöydälle. Kardiologi Saila Kariola halusi myös itse saada tietää mikä aiheutti Pepin epämääräiset kohtaukset, koska epilepsiaa ne eivät muistuttaneet.

Peppi tutkittiin Hakametsän eläinlääkäriasemalla Tampereella.
Koiraan laitettiin ensin "piuhat" kiinni ja sen sydämestä otettiin käyrää
sen ollessa normaalissa lepotilassa. Myös ruumiinlämpö mitattiin ja se oli tässä vaiheessa normaali. Sitten menimme ulos, heittelin Pepille palloa jonkin aikaa ja menimme takaisin sisälle, jossa otettiin taas sydänkäyrää ja mitattiin ruumiinlämpö. Sydänkäyrässä ei ollut mitään poikkeavaa, mutta ruumiinlämpö oli hyvin korkea ja ennenkuin se oli laskenut, siihen meni kauan aikaa. Diagnoosi oli LÄMMÖNSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN HÄIRIÖ.Eli koira ei pysty jäähdyttämään, eikä lämmittämään itseään kunnolla ja kun se kiihtyy, ruumiinlämpö nousee vaikkei kuuma ilma olisikaan.

Peppi steriloitiin ja leikkauksessa oli mukana 2 lääkäriä, joista toinen vahti koko ajan sydänääniä, mutta niissä ei tapahtunut mitään muutosta.

Leikkauksen jälkeen kohtauksia on ollut harvemmin. Voi olla, että kyseessä on myös iän tuomaa rauhoittumista ja viisastumista.Nyt vanhemmiten Peppi osaa melko hyvin
säännöstellä liikkumistaan ja hidastaa tahtia tai menee järveen ennen kuin jalat lähtevät alta. Tilanne on parantunut siinä määrin, että Pepin kanssa on voitu harrastaa ja kilpailla agilityä. Viime vuosien aikana kohtaus on tullut kerran kun koira näki kauriita, eikä päässyt niitä jahtaamaan, mutta hyvin tässä on pärjäilty ja ilman mitään lääkitystä.

Pepin omistaja Johanna Koukkula 30.03.2009